tiistai 22. tammikuuta 2019

Vuoden 2019 ensimmäiset

Niin se uusi vuosi on jo päässyt hyvään vauhtiin ja neuleitakin jo syntynyt. Tänä vuonna minulla on muutama ajatus neuleiden ja tämän blogin suhteen. Ensinnäkin yritän heti päätellä neuleen sen valmistuttua, niin ei ole juuri ennen joulua aivan mahdoton koko vuoden päättely rumba. Toisekseen yritän päivittää neuleet blogiin mahdollisimman pian niiden valmistuttua. Ja tavoitteena olisi tarkoitus hieman esitellä lankoja, mikäli jostain minulle tuntemattomasta langasta teen ekaa kertaa. Siinäpä tavoitetta kerrakseen. Miten mahtaa toteutua, niin sen näkee sitten loppuvuonna.

Mutta niihin ensimmäisiin neuleisiin tänä vuonna...

Adlibriksen uutuus lanka minulle on tämä Merino Passion. Lanka on 50 % merino superwash villaa ja 50 % premium akryyliä. Kerässä on 150 g eli 375 m. Puikko suositus on 4,5-5 mm ja sille 23 s / 30 ker. Tilasin tämän langan "sokkona", koska Adlibriksen sivuilla ei noita tietoja kerrottu. Nimestä päättelin, että merinoa on mukana jonkin verran ja olihan sitä. En yleensä tykkää akryylistä, mutta tällä kertaa tykkäsin. Tuo merinovilla tekee langasta villaisen ja lämpöisen tuntuisen ja sehän silloin minulle passaa. Lapasista enemmän seuraavassa kuvassa.

Vasemman puoleiset lapset ovat lapsen kokoa noin 5-6 vuotta  ja lankana Adlibris Felting Art (väri Europa). Olen tästä langasta viime syksynä jo neulonut parit lapaset (väri Callisto) ja tykästyin lankaan sen ominaisuuden eli 100 % villaa takia, mutta en ollenkaan netissä olevan langan kuvan takia. Netissä olevasta kuvasta saa nimittäin aivan väärän käsityksen langan väristä. Calliston luulisi olevan turkoosi-ruskea-vaalea, mutta kerästä löytyi sähkönsinistä, vihreää ja limeä. Tässä Europa kerässä luulin kuvan perusteella olevan vaaleaa ja pinkkiä, mutta kerässä olikin lisäksi myös ruskeaa ja beigeä / harmahtavaa beigeä.

Neuloin nuo lapsen lapaset ensin ja neulon niille samanlaiset kaveriksi, koska lapsia on kaksi (5 -vuotiaat kaksois tyttöset). Pätkin neuloessa langasta ne ruskeat ja beige / harmahtava beige kohdat pois, sillä tyttöset eivät niitä lapasiinsa halunneet. Lankaa lapasiin kului 57 g ja neuloin 4 mm kuutiopuikoilla.

Minulla siis jäi ne ruskeat ja beige / harmahtava beige kohdat ja mietin, että mitäpä niille tekisin. En kuitenkaan ihan roskiin haluaisi hyvää lankaa laittaa. Silmiin osui nettiä selatessa tuo Adlibris Merino Passion lanka. Siinä langassa on kyllä hyvin sitten kuvattu nuo vaihtuvat värit. Tuolla kakkukerän keskellä oli kullan / punaisenruskeaa lankaa, jotka olen jo kerinyt tuossa ylemmässä kuvassa olevasta kerästä pois ja pätkinyt yhtä pitkiin/painoisiin osiin noita lapasia varten. Tämä Merino Passion on himpun ohuempaa kuin Felting Art, mutta menevät silti hyvin lapasissa.

Lapasista (kuvassa siis oikealla) tuli hyvinkin lämpimän oloiset ja eivät kutita. Lapaset ovat naisen kokoa. Resorissa, kärjessä ja peukussa on pelkkää Merino Passion lankaa ja kämmenessä räsymatto tyyliin molempia lankoja. Näihin lankaa kului yhteensä 59 g ja neuloin 3,5 mm kuutiopuikoilla.


Kolmas tämän vuoden neule on baskeri. Tämän malliin silmukat, kerrokset ja kavennukset olen suunnilleen laskenut baskerista, jonka lasten mummo on minulle jokunen vuosi (olisiko jo kenties yli viisikin vuotta sitten) sitten neulonut. Tein baskerin Dropsin Merino extra fine langasta, jotta hattu ei kutittaisi minua. Tarkoitus oli neuloa kokonaan vaalean harmaalla, mutta lankaa ei ollutkaan kuin yksi kerä, joten jouduin jatkamaan tummemmalla harmaalla. Lankaa kului yhteensä 60 g ja baskeri on neulottu 3,5 mm kuutiopuikoilla.

Tästä hatusta tuli muuten hyvä, mutta olisi pitänyt neuloa 4 mm puikoilla tai laittaa pikkuisen enemmän silmukoita. En tykkää ihan näin päätä myöten menevästä hatusta. Voihan toki olla, että myssy venyy, kun sitä käyttää. Olen kuiten jo tilannut langat uuteen versioon ja pikkuisen ohjetta muuttanut. Samalla mieleen onkin jo tulvinut muutama muukin idea myssyistä.

Päivitin myös vuoden ensimmäiseet lanka ostokset tuonne lankavaraston päivityksiä -väililehdelle.




lauantai 5. tammikuuta 2019

Syksystä jouluun vuosi 2018

Kerkesi jo vuosi vaihtua mutta tässäpä kuvina viime vuoden syksystä jouluun kaikki valmistuneet neuleet. Tänä vuonna 2019 yritän olla paljon aktiivisempi ja päätellä neuleen heti sen valmituttua ja laittaa heti blogiin, niin ei tule harvakseltaan vain muutama postaus vuodessa.

 Sukkia tyttärille. Socki Limited ja Novita nalle + Gjestal Maija.
 Raita lapaset Nalle ja muut kahta lankaa yhtäaikaa.
 Mummolle pitsineule sukat ja säärystimet Niina Laitisen kal isäinpäivä ohjeella. En voinut neuloa sukkia valmiiksi kun olivat liian kapeat.
 Kaksosten ja isompien sisarusten lapasia.
Kaksosille Mellanraggi + Regia sukkia ja lapasia lahjaksi.