Jo toiset vauvan sukat tänä vuonna.
maanantai 3. heinäkuuta 2017
perjantai 12. toukokuuta 2017
Kevät talven ja kevään väkerryksiä
Tässä kevät talven ja kevään aikana on tullut neulottu vähän kaikenlaista. Osa neuleista on erikseen toivottuja ja ovakin jo käytössä. Jokunen on ehkä tehty odottamaan tulevaa joulua joululahjaksi jollekulle. Taitaapa joukossa kerrankin olla jotain myös itselle tehtyä. Kaikki neuleet neulo nykyisin kuutiopuikoilla joko koivuisilla tai metallikuutioilla.
Vasemmalla ekat lanka Bogerud (100 luonnonvalkoinen) on uusi tuttavuus ja nämä ovat siitä koelapaset. Keskimmäiset ovat Novitan 7-veljestä (800). Oikealla olevat ovat myös uusi tuttavuus Adlibriksen omaa baby merino lankaa kaksinkertaisena (A027 valkea). Lankaa kului 71-74 g lapasparia kohden. Nämä on neulottu 3,5 mm puikoilla.
Vasemmalla olevat naisten sukat ovat Järbo mellanraggia (28348), joissa resori, kantapää ja kärki ovat Nordea Vilma harmaata (912). Lankoja kului yhteensä 105 g ja koko on noin 37/38. Neulottu 3,5 mm puikoilla.
Seuraavat vasemmalta ovat uutta Adlibris Socki ocean (B019) lankaa. Lankaa kului 118 g ja tässäkin koko noin 37/38. Tämä lanka on ihanan tuntuista, edullista ja neuloutuu ihan kuin itsekseen. Neulottu 3,5 mm puikoilla.
Siniraitaiset sukat ovat miehelle kokoa 43-44 Novitan 7-veljestä raita (816) lankaa, jota kului 134 g. Neulottu 4 mm puikoilla.
Oikealla naisten Sara Fåret Socky langasta tehdyt sukat koko 38. Tämän langan ostin joskus kokeeksi enkä välttämättä osta uudestaan. Lanka oli liian keinokuituista minun makuun ja aika paksua myös. Lankaa kului 99 g. Neulottu 3,5 mm puikoilla.
Tässäkin kuvassa olevat sukat ovat neulottu langoista, joita kokeilen ensimmäistä kertaa. Vasemmalla naisten yösukat Adlibriksen omasta alpakka langasta (A006 dusty blue), joissa kuluvimmissa kohdissa Gjestal Maija lankaa (harmaa 203). Lankoja kului yhteensä 84 g. Tykästyin tuohon alpakka lankaan kovasti. Sitä oli mukava ja nopea neuloa ja se tuntui ihanan villaiselta sekä lämpimältä. Neulottu 3,5 mm puikoilla.
Keskellä Teetee Pallas uutta raitalankaa (0061). Koko naiselle noin 39. Minulla oli hieman ennakkoluuloja Teetee langoista, koska jokunen vuosi sitten neulomiini Pallas sukkiin tuli reikiä tosi nopeasti. Tämä lanka kuitenkin tuntui aivan erilaiselta. Paljon villaisemmalta ja laadukkaammalta. Langan kulutus 84 g ja neulottu 3,5 mm puikoilla.
Oikealla itselle koon 37/38 yösukiksi neulotut sukat Du store sterk langasta (siniharmaa 848). Tämänkin langan ostin kokeeksi, koska jossain blogissa netissä tätä lankaa oli kehuttu, niin ajattelin kokeilla. Lankaa kului 69 g neulottuna 3,5 mm puikoilla.
Vanhin tyttäreni tarvitsi valkoiset lapaset talven pakkasiin. Lankana näissä Drops Nepal luonnonvalkoinen (0100), jota kului 85 g neulottuna 4 mm puikoilla.
Sittenpä kevätä yrittää saapua ja vanhin tyttäreni tarvitsi luonnonvalkoiset (806) ohuemmat lapaset. Näissä lankana Knit at home classic cotton merino. Lankaa kului 54 g ja neuloin 3,5 mm puikoilla. En aiemmin ole tätä lankaa neulonut, mutta lanka oli kerrassaan ihanaa. Pehmeää ja mukavan tuntuista. Tätä lankaa ostan jossain vaiheessa lisää. Lanka ei myöskään kutita, joten sopii hyvin pienemmillekin lapsille tai herkälle iholle.
Nämä vauvan villasukat menivät ristiäislahjaksi. Neulottu Kotikulta 100% villalangasta (ZH5.50), jota kului 39 g. Neulottu 3,5 mm puikoilla.
lauantai 7. tammikuuta 2017
Lyhyet villasukat
Tyttärelle (Noksu) tuli kova tarve lyhyille villasukille koulukäyttöön. Minäpä kaivelin lankavarastoa ja löysimme sopivaa lankaa.
Mallin olen muokannut tyttären jalkaan sopivaksi. Varressa 52 silmukkaa ja terässä 48 silmukkaa. Neulottu 3,5 mm puisilla kuutio puikoilla. Lankana Drops Karisma harmaa (44) ja pinkki (40). Saas nähdä miten kestää käyttöä, mutta toisaalta näitä tullaan pitämään vain tiettyä koulukäyttöä varten eli ei joka päivä joten saattaapi kestää tuollaista vähäisempää käyttöä.
keskiviikko 4. tammikuuta 2017
Ne toiset kalenterisukat
Nämä ovat sitten ne toiset Niina Laitisen julkaisemat 2016 joulukalenteri sukat. Tai siis näissäkin ne 7 ensimmäistä päivää. Sitten tuli jouluneule kiireet enkä kerinnyt pidemmälle neuloa. Ja toisaalta näiden kohdalla syy oli myös se, että tämä lanka ei värinsä puolesta ollenkaan soveltunut tähän kauniiseen alkuperäiseen malliin. Tuossa värissä ei vaan näy tuo pitsikuvio. Siksipä jatkoin oman mallin mukaan tuon loppuosan.
Näitäkin sukkia jouduin alkuperäisestä silmukkamäärästä kaventamaan 48 silmukkaan. Lankana on Vidal alpaca ja neuloin metallisilla 3 mm kuutio sukkapuikoilla.
Tämä lanka oli mielestäni ostohetkellä hurjan paljon enemmän tumman turkoosin värinen, mutta kyllä se vaikuttaa luonnossa enemmänkin tumman vihreältä. En oikein tykkää, mutta menevät yösukkina. Muutoin lanka oli oikein kivaa neuloa ja lämpimän tuntuista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)