Lankavaraston päivityksiä

Tähän minulla on tarkoitus koota kuvia ja koottuja selityksiä lankavarastoon tehdyistä ostoksista.

Vuoden 2020 lankaostokset

 Lankavaraston päivitykset 31.12.2020
 Tänään on se päivä, jolloin pitää todeta karusti tämän vuoden tilanne. Ihan kaikista lankaostoksista ei minulla ole tähän kuvaa laittaa. Yritän ensi vuonna muistaa kuvata kaikki langat, ennenkuin alan niistä neulomaan. Kuitenkin kaikki ostokset on kirjattu tarkkaan vihkoon ylös ja siitä tiedämkin miten tässä kävi.

Vuonna 2020 olen siis     ostanut lankoja    15300 grammaa
                                        neulonut                 6133 grammaa
eli varastoon on               jäänyt                     9167 grammaa, mutta
 
olen lahjoittanut lankoja melkoisen paljon eli 18850 grammaa, joten 
lahjoitetut - varastoon jääneet 18850 g - 9167 g = -9683 g!!! Eli 
 
                        eihän tässä huonosti käynytkään!!!
 
Mutta tästä opimme, että ellen olisi lahjoittanut lankaa olisin pahasti varastoon kertymisen puolella!
Vuonna 2021 täytyy siis olla kaksinverroin varovaisempi ostosten suhteen. 
 
********************
 
 
      Tänä vuonna 2020 yritän taas pitää lankalaihista ja välttää kaikenlaisia alennus-herätys-ostoksia.
Varmaankaan en kaikelta ostamiselta välty, mutta yritän käyttää jo kotona varastossa olevia lankoja parhaani mukaan ja mahdollisesti myydän tai antaa osan kotivarastoa poiskin. Katsotaan miten käy.

Tilanne 20.6.2020. Lankaa olen ostanut tähän mennessä 10700 g ja myynyt pois useita kiloja.

Novitan muumitalo ja muumilaakso (kuvassa alla ja yllä) langat ostettu 
villasukkiin saajien toiveiden mukaisesti.


Step 6 ja Opal langat on ostettu (kuvassa alla ja yllä) villasukkiin saajien toiveiden mukaisesti. Lisäksi kuvassa harmaa lanka tiskirättiin ja Grundil lanka täydentämään opal ja Step 6 sukkiin raidoiksi.

Kuvassa yllä Novitan Lumo langasta tulee poncho, Muumitalosta raitoja sukkiin, Nordic Woolista lapaset, Wool cottonista kevätbaskeri ja puikkoja ei ole koskaan liikaa. Kaksoset (7 v.) opettelevat myös neulomaan lasten puikoilla kesällä.


Pirtin kehräämön lankoja kuvassa yllä ja kahdessa kuvassa alla. Hahtuvalankaa, kampalankoja ja karstalankoja. Näistä tulee lapasia, Luotolainen, villatakki, säärystimet, hihatin jne kaikkea lämpöistä. Ihania 100% villalankaa ja suosittu suomalaista. Tää villafani on ihan hulluna näihin. p.s. Ostin jopa kerijän ja vyyhdinpuutkin.

 


Nämä kaikki (kuvassa yllä) ostettu uusina tuttavuuksina sukkien tekemiseen.


Ruotsalaista 100 % kampavillalankaa, josta teen riddarin ja jää johonkin 
muuhunkin  villatakkiin tai paitaan.

Näistä tehdään lasten kanssa sormivirkkaamalla tyynynpäällisiä.


Lankavan Sopiva langan ostin ensin itselleni, mutta keskimmäinen tyttäreni 
ottaakin  sen omaan villapaitaansa. Mukava ja Pia ostettu kokeeksi.


Lankavan Mukava lanka olikin niin mukavaa, jotta tilasin lisää villapaitaan. Esito langat kaksosten lapasiin ja sukkiin. Naturelli luonteva 3 tilattu kokeeksi ja se haisee niin paljon lampaalle, jotta aitoin pussiin ja taidan vaikka värjätä ensin. Sulava kokeeksi sukkiin. Selina neulottuna tyynynpäälliseen.


Koukuttavan nettipuodista Kässämessut netissä löytöinä mm. 
Kipinä huiviin langat ja lankaa sukkiin ja pipoon.


Kun pitkästä aikaa päätiin Taitoshopiin ja Kuitukeijuun,
niin ostin sukkalankoja.





Vuoden 2019 lankaostokset

Päivitys vuoden 2019 lankaostoksiin 31.12.2019: eli eipä ollenkaan hullumpi tulos. Ihan kaikkea en ollutkaan kuvannut, mutta vuosi sujui ilman 30 kg lisä lanka määrää! Jee! Lankalaihis toimii!! Tällä linjalla jatkan vuonna 2020 eli lankalaihis jatkuu....

Jotta edellisen vuoden lankaostos määrä ei toistuisi, aloitan lankalaihiksen. Yritän tehdä käsitöitä mahdollisimman paljon kotoa löytyvistä langoista ja ostaa hyvin vähän. Saas nähdä kuinka toimii, mutta sen näemme sitten vuoden lopussa. Huomautan, että sain kaksi lahjakorttia joululahjaksi. Niitä ei lasketa ostettuihin lankoihin.





Helmikuun ostoksia. Minulla on varastossa sinisen sävyistä Elegia lankaa kolme kerää, joista on jo tulossa neule. Lankaa jää jäljelle, mutta ei riittävästi toiseen neuleeseen joten tässä täydennystä.

Aloitin neuleen tuossa alempana kuvassa olevalla Alpaca Cloud kerällä, mutta eihän se yksi kerä riittänytkään joten tilasin pari kerää lisää. 

Nämä ovat vuoden 2019 ensimmäiset lankaostokset. Molemmat on hankittu joululahjoiksi saaduilla lahjakorteilla.
 Adlibriksen tilauksessa minulle uusia ovat Alpaca cloud ja Merino passion, josta tätä kirjoitettaessa olenkin jo neulonut lapaset.
Nämä ovat Novitan verkkokaupasta lahjakortilla. Näihin kaikkiin onkin jo mietittynä neule. Ensimmäisen aloittelenkin jo tällä viikolla.





Vuoden 2018 lankaostokset

Tänä vuonna ajattelin kiinnittää eritystä huomiota siihen, että mitään turhia ostoksia ei tule tehtyä. Eli aikomus on ostaa ne mitä myös kuluttaa.

Vuosi 2018 toi mukanaan noin 31 kiloa lankaa! Ihan mahdoton määrä, kun sitä kaikkea ei kuitenkaan jaksanut neuloa.








Nämä ovat hankittu vähän sieltä ja täältä täydentämään varastoja tarkoituksena neuloa sukkaa, lapasta, tiskirättejä jne.

Tästä langasta on tarkoitus tulla minulle itselleni neulottu peitto domino tekniikalla. Olen peiton jo aloittanu, mutta se lienee ikuisuusprojekti ja valmistunee joskus.

Nämä on ostettu Lankamaailman tarjouksesta varastojen täydennykseksi. Vasen lanka on uusi tuttavuus josta meinaan lapaset itselleni jossakin vaiheessa tehdä.

Novitalla oli tarjouspäivät ja ostin tätä ihanaa lankaa. Uskon tämän olevan erittäin hyvää ja lämmintä lapasiin. Suunnittelen näihin jonkun kivan kirjoneulemallin.

Nämäkin on hankittu jostain Adlibriksen aletarjouksesta. Kummasti nykyään tämä kyseinen nettikauppa tarjouksineen on ollut minun mieleen. 

Tätä ostin vanhimman tyttären kevätlapasiin. Ne lapaset on jo neulottu ja keväällä pidetty. Lanka oli oikein ihanaa neuloa ja juuri sopivan lämmintä kevääksi. Toinen kerä jäi vielä jäljelle, josta voi tehdä lapaset vaikkapa toisena keväänä.

Tykästyin Sandes garnin babyull lankaan sen verran, että ostin tätä lankaa Adlibriksen jostain aletarjouksesta. Meinaan neuloa kirjoneulelapasia. Malleja olen jo suunnitellut ja neulomaan pääsen, kunhan saan muita keskeneräisiä alta pois neulottua.

Socki limited lanka oli minulle uusi tuttavuus ja yllätys, että olikin ohuempaa kuin Socki lanka. Pidän tätä pelkästään hyvänä asiana. Sykkia olen noista jo alkanut tekemään useammalle ihmiselle. Valmistunevat aikanaan jossain vaiheessa.

Karisma langat ovat varastontäydennyksiä. Loput langat tulevat talvella neulottaviin kirjoneulelapasiin. Nämäkin olivat jollakin aleprosentilla tarjouksessa.

Tässä kasa useampaan neuleprojektiin. Nämä ovat ostettu Adlibriksen lanka-alesta.

Nämä ovat Adlibriksen uutuuksia joita halusin kokeilla lapasten tekoa varten. Tätä kirjotettaessa (11.8.2018) olen jo neulonut vasemmalla olevasta Superfine merinosta naisten lapaset. En mitenkään kovasti tykännyt lankaa neuloa, koska se hajaantui neuloessa. Lapaset itsessään olivat mukavahkot, vaikka ei ihan minun makuun vaikka merinovillaa ovatkin. Kerästä tulee toisetkin lapaset, kun lisää vaikka peukkuihin jotain toista lankaa. Felting art lanka sensijaan oli ihanan villaista, mutta kerä oli melkoinen pettymys. Adlibriksen sivuilla olevassa kuvassa tuo oikeanpuoleinen kerä oli turkoosi-ruskea sävyinen, mutta neuloessa paljastui sähkönsinistä ja vihreää. Jouduin siis kerimään kahta kerää, että sain neulottua turkoosi-ruskeat lapaset aikuiselle. Loput kahdesta kerästä neuloin lapsen lapasiin. Lankaa jäi jäi vielä sen verran, että siitä saa kolmannet lapaset, kun lisää jotain lankaa vähän. Vaaleanroosan sävyisistä teen myös lapaset, mutta ne jääköön syksyyn muiden neuleiden jälkeen tehtäväksi.

Nämäkin langat olen ostanut varastoon Novitan kesän lanka-alesta talven tulevia neuleita varten.

Nämä langat on ostettu Citymarketista, jossa Novitan luontopolku on ainostaan myynnissä. Tätä lankaa oli joskus vuosia sitten myynnissä Novitalla ja tykkäsin langasta kovasti. Pirta on uusi tuttavuus, joka oli tarjouksessa joten täytyi ottaa muutama kerä kokeiltavaksi.

Nyt kesällä oli Novitan nettimyymälässä hyvät tarjoukset joten jokunen lankakerä tuli ostettua tulevia kal sukka tapahtumia varten odottamaan.


Nämä tilasin yhdessä kaksostyttöjen kanssa. Heidän villasukat alkavat käydä pieniksi ja päätimme yhdessä valita uusien sukkien värit. Heille tulee tuo reiän pinkki, mellanraggi ja yleisin Hot socks pinkki/turkoosi langat. Itselle meinasin kokeilla tuota yleisin vasemmalla olevaa Hot socks lankaa, koska sain vinkin että tämä lanka on hyvää sukkalankaa. 
Fabelit tulevat kirjoneulesukkiin.
 Tässäpä osa lankoja menossa tuleviin KAL sukkiin ja osa jää varastoon, koska niitä ei kohta enää ole saatavilla (7 veljestä vaaleanpunainen 053 ja Juhani vaaleansininen).
 Nämä Katia langat oli lähestulkoon pakko tilata, kun eräs ihminen KAL sukka tapahtumassa kehui lankaa hyväksi sukka langaksi. Kokeillaan siis sukkia näistä tehdä.
Adlibriksen tilauksesta lovikka lankaa. Otin kerralla enemmän, kun olivat välillä pitkään lopussa enkä voinut neuloa uusia lovikkalapasia. Socki langat menevät tuleviin KAL sukkiin.


Tässäpä kolme ostosta: Novita, Lankamaailma ja Adlibris. Ei hyvin ala tämä vuosi, mutta jokaiseen on jo varaus ja toive mitä siitä tehdään. Joukossa on myös uutuuksia kuten felting Wool ja Socki plus.

Näitä en ostanut itse vaan sain lahjakortin joululahjaksi, jolla nämä sitten ostin.


Vuoden 2017 ja aiemmat lankaostokset












Tammikuusta toukokuuhun 2017

 Adlibris on todella "paha paikka" ainakin neulootikolle. Nämä uudet värit socki ja alpakka langoista ovat niin ihania. Myös wool on mielilankaa. Nuo tarjouksetkin ovat todella edullisia, niin pakkohan niitä on silloin ostaa kun halvalla saa. Nyt on myös jo kertynyt noista langoista neulekokemusta, niin sekin puoltaa edullisten tarjousten tilaamista.

 Maija lankavaraston päivityksiä. Joitain töitä on ollut jumissa, kun sopivat langat puuttuivat.

 Pieni erä uusia värejä ja lankaa kokeilua odottavia töitä varten.

 Nämä Socki langat tilasin varastoon tulevia jouluneuleita ajatellen.

 Taas oli tarve juuri tietyille langoille (Alpaca solo) eikä sitä tietenkään ollut kotona. Tilasin sitten hieman muutakin kun edullisesti sai.

 Tämä on lankavaraston päivitys, koska kaikki tuntuvat haluavan valkoista väriä neuleisiin ja eihän sitä juuri silloin kotona ole. Otin lisää myös tuota lovikka lankaa, koska itse siihen ihastuin ja olin niin tyytyväinen siitä neulomiini lapsiin.  Ne lapaset olivat läpimärkinäkin lämpimät ja mukavat käyttää.

 Novitan kevään uutuus värit on tietenkin pakko ottaa varastoon odottamaan sopivaa hetkeä tullakseen neulotuksi. Lisäksi myös valkoisen langan varastopäivityksiä.

Teetee verkkokaupassa oli alennusmyynti. Olen tänä vuonna päättänyt ottaa varastoon vain sellaisia lankoja, jotka mielestäni ovat laadukkaita ja ns. villaisen tuntuisia. Mitään keinokuitu höpöhöpö lankoja en halua. Toivonmukaan osaisin valita varastoon myös kestäviä laatuja,  joita on hyvä neuloa. Näistä Teetee langoista suurin osa tulee menemään joululahjaneuleita varten. Olen ajatellut ihan tavallista sukkaa ja lapasta tehdä sekä kirjoneuleita.

Kesäkuusta joulukuuhun 2016

Nämä Lovikka langat tilasin kerrankin  vain itselleni. Näistä valmistui joulunpyhinä lovikkaat.  Lankaa jäi pikkuisen jäljelle joten ehkäpä tilaan kerän lisää toisiin.

 Tämä uutuus lanka houkutteli ostamaan lähinnä sen vuoksi, että vaikutti paksuudeltaan sopivalta. Lanka tuntuu ihanan pehmoiselta ja väri on toivottu. Tästä valmistunee lapasia.

 Nämä Maijat on tarkoitettu Novitan joulukalenteri 2016 sukkiin. Sukkia en tosin tätä kirjoittaessa (28.12.2016) ole vielä aloittanut, koska minusta ohje vaatii hieman muokkaamista, että siitä tulee minulle mieluisat sukat.
Nuo metalliset kuutio sukkapuikot ovat uusi ihastus ja todella toimivat. Niitä aion hankkia erikokoisia lisää.

 Nämä Aurora langat ostin kevään 2017 sukkatöihin, koska serkkuni kehui lankaa kovasti ja itsekin olen sitä jonkin aikaa katsellut ja miettinyt.

 Tyttäreni toivoi valkoisia lapasia joululahjaksi. Ne valmistuivatkin ja loput langat jäävät tuleviin toiveisiin.

 Klompelompe kirjassa on kerrassaan ihania neuletöitä ja juuri sopivia sekä pienemmille että isommille tyttärilleni. Niihin töihin soveltuu nämä Drops Merino langat. Novita utuinen langasta tyttärelle valmistui jouluksi saunatossut. Muut langat jäävät hetkeksi odottamaan tulevaa.

 Tänä jouluna oli kovasti tarvetta hyvälle kutittamattomalle pipo langalle.  Drops Merino extra fine sopii siihen hyvin. Lankaa jäi vielä muutama kerä varastoonkin odottamaan tulevia töitä.

 Islantilaisia neuleita kirja on täynnä ihania lämpimiä neuleita, jotka on neulottu aidosta islanninlampaan villasta. Ostin kokeeksi Alafoslopia ja Lettlopia. Niihin ihastuin välittömästi. Edes kastuessaan niistä tehdyt neuleet eivät tunnu märältä vaan lämpöiseltä.
Nuo Adlibriksen uutuus langat on ostettu myös kokeeksi tuleviin töihin.

 Nämä kaikki ostin alennusmyynnistä kokeeksi, koska en ole Vilmaa,  Tildaa enkä Frost lankoja koskaan neulonut. Niistä valmistunee sukkia lahjoiksi ja omaankin tarpeeseen. Maija on tuttu, mutta alesta ostan varaston täydennystä.

 Nämä kaikki ovat uutuus kokeiluja varten. Mellanraggi tulee sukkiin.  Lanka on minusta miellyttävää ja kivaa neuloa. Kestävyydestä en vielä tiedä. Lettlopi on sitä minun uutta lankarakkautta. Tein itselleni lapaset ja todella todella ihastuin. Alpaca solo langasta on myös puikoilla tulossa lapaset. Aloitin ne kaksinkertaisena, mutta päätin purkaa ja aloittaa yksinkertaisena. Wys lanka on myös aitoa villaa ja siitä teen yöksi ranteenlämmittimet itselleni.

 Ville oli alessa ja siksi sitä oli pakko ostaa kokeiluun. Tein vaaleasta ja tummasta pinkistä jouluksi kahdelle tyttärelleni sukat. Tyttäret tykkäsi minä en. Minusta lanka on aika paksua ja jäykkää. Nopeaa se oli neuloa, mutta en jatkossa osta. Toki käytän vielä nuo kolme kerää, mutta yhtään enempää en osta.

Tässä on Dropsin keväisen lanka alen täydennyksiä varastoon.

Toukokuu 2016












Tammikuu 2016
Nyt oli meillekin kauppaan tullut lisää Novitan kevään uutuus lankoja.
Mukaan lähti kaksosten sukkia varten pari kerää Polkkaa. Tuo Juhani on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta otin kokeiluun ja ajattelin Aapo lankojen kanssa yhdistää sukiksi. Tuo lanka on 7-veljestä vahvuinen, mutta pehmeämmän oloinen. Cotton linen otin kokeiluun uusiin tiskirätteihin, kun tuossa näytti olevan puuvillan lisäksi pellavaa. 

Novita Suomivilla oli tarjouksessa ja Novitan uusi Nalle Garden oli saatavilla. Näillä oli ihan pakko kartuttaa lankavarastoa. Tosin Suomivillasta tulen toivon mukaan tekemään piakkoin sukkia ja lapasia. Nalle on varattu kaksosten uusiin lapsiin,  jotka pitäisi myös piakkoin aloittaa.

Syyskuu 2015
Lankamaailman verkkokaupassa oli hyvä tarjous tuosta Svarta Fåret Ullgarn langasta. Otin samaan pakettiin myös Gjestalin Maija ja Janne lankaa. Ajattelin  niiden sopivan kivasti raita tai kuvio langaksi Ullgarnin kanssa.

Kesäkuu 2015
Tässäpä sitten Tapion kaupan verkkokaupan saalista. Drops Fabelit oli tarjouksessa ja kerrankin ostin itseni mieluisia värejä enkä vain lapsia ajatellen. Sain myös nuo pari kerää Novian 7-veljestä tuota väriä, jota ei täältä enää kaupoista saa. Näistä aion tehdä itselleni villasukkia ja toivon, että lanka olisi kestävää minä kun olen sukkien suurkuluttaja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti