lauantai 25. joulukuuta 2021

Vuoden 2021 kaikki julkaisemattomat neuleet

 Perinteisesti olen tähän vuoden loppupuolelle kirjoitettuun juttuuni kerännyt kuvat kaikista niistä neuleista, joita ei ole voinut julkaista ennenkuin saajat ovat ne avanneet joulupaketeistaan. Totesin kuvia selatessani, että blogiin ei tule kirjoitettua neuleista mitään yli puoleen vuoteen juurikin sen takia, jotta eivät neuleiden saajat näkisi lahjojaan etukäteen. Tämän vuoksi aion muuttaa tulevana vuonna 2022 käytäntöäni. 

Ajattelin päivittää jatkossa jokaisen valmistuneen neuleen jälkeen tietoja Instagrammiini @tupsunpaja

Tervetuoloa siis seuraamaan TupsunPajan Instagrammia! 

Blogia päivitän myös, mutta todellakin hurjan paljon harvemmin kuin Instagrammia.


Tässä alla kuvia ja lyhyitä selostuksia vuoden 2021 julkaisemattomista neuleista:


 

Parit kadonneille lapasille

Kal Niina Laitinen ystävänpäiväsukat muuntuivat säärystimiksi

Villansukkiin uudet terät

Kaksi paria villalapasia yllä ja alla

Novitan pääsiäis kal sukat hieman itselle mieluisammaksi muunneltuna

Kal Hiihtolomalapaset by Novita

Jonsukat miehelle

Villalapasia kaksin kappalein

Itselle omalla ohjeella kauluri pidemmällä mallilla, jotta lämmittää myös selkää ja rintaa

Kal sukat muistaakseni Lankamaailma

Pipot ommalla ohjeella

Jonsukat ohjeella sukkia ja lapasia

Pipo miehelle Lankavan ohjeella

Sukkia ja lapasia vanhimmalle tyttärelle

Sukkia, lapasia ja solmupanta keskimmäiselle tyttärelle

Nuorimmaiseille kaksoistyttärille tossut

Nuorimmaiseille kaksoistyttärille sukkia

Kal Kaarna lapaset neljälle tyttrelle ja itselle

Joulun aiheeseen sopivaksi tein itselle nilkkapituisia villasukkia




1 kommentti:

  1. Täällä silmät pyöreänä ihmettelen ja ihastelen lämpöisten määrää ja ihanuutta! Puikot ovat siellä suihkineet, ja sopii niitä ihastella näin kertapäivitykselläkin :) Oletko pitänyt kirjaa langankulutuksesta?

    VastaaPoista