lauantai 25. joulukuuta 2021

Vuoden 2021 kaikki julkaisemattomat neuleet

 Perinteisesti olen tähän vuoden loppupuolelle kirjoitettuun juttuuni kerännyt kuvat kaikista niistä neuleista, joita ei ole voinut julkaista ennenkuin saajat ovat ne avanneet joulupaketeistaan. Totesin kuvia selatessani, että blogiin ei tule kirjoitettua neuleista mitään yli puoleen vuoteen juurikin sen takia, jotta eivät neuleiden saajat näkisi lahjojaan etukäteen. Tämän vuoksi aion muuttaa tulevana vuonna 2022 käytäntöäni. 

Ajattelin päivittää jatkossa jokaisen valmistuneen neuleen jälkeen tietoja Instagrammiini @tupsunpaja

Tervetuoloa siis seuraamaan TupsunPajan Instagrammia! 

Blogia päivitän myös, mutta todellakin hurjan paljon harvemmin kuin Instagrammia.


Tässä alla kuvia ja lyhyitä selostuksia vuoden 2021 julkaisemattomista neuleista:


 

Parit kadonneille lapasille

Kal Niina Laitinen ystävänpäiväsukat muuntuivat säärystimiksi

Villansukkiin uudet terät

Kaksi paria villalapasia yllä ja alla

Novitan pääsiäis kal sukat hieman itselle mieluisammaksi muunneltuna

Kal Hiihtolomalapaset by Novita

Jonsukat miehelle

Villalapasia kaksin kappalein

Itselle omalla ohjeella kauluri pidemmällä mallilla, jotta lämmittää myös selkää ja rintaa

Kal sukat muistaakseni Lankamaailma

Pipot ommalla ohjeella

Jonsukat ohjeella sukkia ja lapasia

Pipo miehelle Lankavan ohjeella

Sukkia ja lapasia vanhimmalle tyttärelle

Sukkia, lapasia ja solmupanta keskimmäiselle tyttärelle

Nuorimmaiseille kaksoistyttärille tossut

Nuorimmaiseille kaksoistyttärille sukkia

Kal Kaarna lapaset neljälle tyttrelle ja itselle

Joulun aiheeseen sopivaksi tein itselle nilkkapituisia villasukkia




maanantai 14. kesäkuuta 2021

CAL Kehäkukka peitto yhteisvirkkaus

 1. kesäkuuta 2021

Kesä tekee tuloaan ja Novitan yhteisvirkkaus CAL Kehäkukka peitto alkoi. Olenkin odottanut tätä kovasti, sillä tykkäsin viime vuotisesta Viola peitto CAL tapahtumasta vallan mahdottomasti.

Tänä vuonna tämä Kehäkukka peitto virkataan oikeasti Novitan Cotton Soft langasta. Minä en niin hirveästi tykkää puuvillaisesta peitosta, koska olen villafani, joten teen peiton Novitan Nalle langoista (luonnon valkoinen ja turkoosi) ja 100 % villalangasta (tilasin Pirtin kehräämöltä jokunen aika sitten tuota harmaan väristä lankaa).

Tässä on siis minun eka pala eli Kehäkukka CAL peiton pala A (väritys 1) 
minulle mieluisalla värityksellä ja langalla. Virkkaan 3,5 mm koukulla.


8. kesäkuuta 2021
 
Uusi pala eli pala B (väritys 1) vasemmalla.
Paloja tulisi virkata siten, että palaa A virkataan väritys 1 ja väritys 2 kumpaakin 8 kpl eli 
yhteensä 16 kpl. Palaa B väritys 1 tulisi virkata 9 kpl ja väritys 2 tarvitaan 8 kpl. Jo tässä vaiheessa 
voin sanoa, että saatan poiketa tästä virkkaamalla samannäköisiä paloja ilman värien vaihtoa.


14. kesäkuuta 2021
 

Tänään piti penkoa omaa lankavarastoa, jotta riittääkö Novita Nalle langat tähän Kehäkukka CAL peittoon. Totesin, että voipi olla, jotta joudun piipahtamaan Novitan verkkokaupassa ostoksilla.

Olen kutenkin saanut tähän mennessä aikaan jo useamman palan. 
Palaa A on kertynyt kasaan 5 kpl ja palaa B peräti 9 kpl

Tänään tuli myös uusi pala C, jota kerkesin virkata yhden kappaleen.


Peitto valmistui 30.7.2021 aurinkoisena päivänä eli sopivasti hyvä ilma kuvata ulkona.






Pesin peiton näiden kuvien ottamisen jälkeen ja otin sen myös käyttöön.
Tykkään paljon tämän peiton väristä ja langan tunnusta, mutta seuraava peitto, jonka ikinä teen tulee olemaan neulottu, koska tällainen virkattu peitto alkaa näköjään ainakin yöllä ventymään, kun et unisena pysty katsomaan miten ja mihin suuntaan peittoa vedetään.
 


tiistai 11. toukokuuta 2021

Virkkausta ja neuletöitä

Tämä kevättalvi on ollut enempi poikkeuksellinen. Tarkoitan tässä lähinnä omia käsityöjuttujani, vaikka maailmanlaajuisestikin on menossa edelleen pandemia aika. Yleensä alkutalvi kevääseen asti on kulunut neuloessa tulevan joulun joululahjaneuleita ja näin oli tarkoitus tänänkin vuonna tehdä, mutta...

Ja iso mutta... tänä vuonna tämä keävttalvi vaan meni toisin. Itsekin ihmettelin, että miten tässä näin kävi. Aloitin kyllä erinäisiä neulejuttuja, joista osa on valmistunut ja niistä tulee eri postaus ja osa on edelleenkin kesken, mutta yhtäkään valmista lahjaa joulua varten en vaan saanut aikaan. No jääköön ne sitten syksyyn tai milloin lienevätkään valmistuvat.

Tänä keväänä sain seurakunnan lasten kerhotoiminnan yhteydessä heiltä jonkin verran lankoja. Niistä oli tarkoituksena neuloa vauvan tumppuja seurakunnan rotinapaketteihin. Lisäksi he antoivat kasan puuvillalankoja, joista tarkoituksena oli tehdä vauvan paketteihin mm. pikkuleluja (Tämä oli enempi tarkoituksena vanhimmalle tyttärelleni, koska hän on taitava niitä leluja virkkaamaan ja minä en niinkään niitä halua tehdä) ja mahdollisesti myytäväksi lasten kerhotoiminnan tukemiseen mm. pitsiliinoja.

Niistä vauvan leluista sen verran, että minä en niitä todellakaan ole hyvä värkkäämään, mutta sen verran auttelin vanhinta tytärtäni, että näille pupuille neuloin vartalot puuvillalangoista.

Tyttäreni sitten viimeisteli puput virkaamalla heille kädet, jalat, korvat ja ompelemalla silmät jne. Mielestäni tästä tulikin melkoisen suloinen pupuperhe.

Neuleista sen verran, että sain kasan villalankoja vauvan lapasia varten.

Tässä osa kasasta Novitan Nalle lankoja kerittynä valmiina odottamaan vauvan tumppujen neulomista. 

Itseasiassa pidin kovasti näistä vauvan lapasten neulomisista. Mukavaa ja yksinkertaista puuhaa telkkaria katsoessa ja oli minulla kerhoissakin nämä neuleet aina mukana. Malli on ihan omasta päästä olevan ohjeen mukaan, jonka olen omilla lapsilla aikoinaan hyväksi todennut. 3,5 mm kuutiosukkapuikoilla neulotut Novita Nalle langoista.

Lisäksi toiveena oli tehdä muutama nukenvaate kerhoissa oleville neljälle Baby Björn kokoiselle nukelle. Mikäpä sen mieluisampaa ja eihän nukkejen sovi ilman vaatteita jäädä kylmissään.

Nuken takki on virkattu kaksinkertaisesta ohuesta kullanhohtoisesta puuvillalangasta. Takkiin tulee lisäksi kaksi nappia, joita minulla ei vielä kuvashetkellä ollut. Tämä takin malli on otettu Strömsöstä ohjeesta "Kahdesta kuusikulmiosta virkattu takki". Varsin käyttökelpoinen nukellekkin, vaikka onkin alunperin lähinnä lasten / aikuisten ohje. Vanhin tyttäreni virkkasi takit kolmelle muulle nukelle.

Housut puolestaan olen neulonut Klompelompen talvilapset kirjan ohjeella "Peikkonen-housut nukelle". Tuosta ohjeesta otin mallia lähinnä kokoon, mutta päätin tehdä housuista sileää neuletta. Nämäkin olivat varsin mukvaa tehdä iltaisin telkkua töllöttäessä. Housuissa lankana on Novita Aalto (mintun vihreä) ja Novita Cotton Soft (roosan värinen). Puikot housuissa 3,5 mm ja vihreissä 4 mm.

No sittenpä iski aivan mahdoton virkkausinto. Suorastaan vei mennessään ja aiheutti melkoisen vieroitusoireen. Minähän tykkään yleensä enempi neuloa, mutta aina keväisin / alku kesästä jotenkin neulominen kyllästyttää ja tämä virkkausprojekti oli kyllä virkistävä tuulahdus ja ihan paikallaan tähän hetkeen.

Ja kerta puuvillaisia lankoja oli melkoinen kasa päätin "hieman" autella vanhempaa tytärtäni virkkailemalla näitä liinoja. Otin liinoista kuvan sekä valkoisella pohjalla että harmaalla, sillä selvästi toisella pohjalla erottuu eri värit eri tavalla.

Sarja keltaisia liinoja:



Sarja vihreitä liinoja:
Tässä alemmassa kuvassa on minun "virallinen virkkauskaverini" Ella hamsteri, joka tykkää istuskella sohvalla äidin vieressä (siis aina silloin kun ei ole katsomassa käsitöitä äidin sylissä). Melko epätyypillinen hamsteri minun mielestäni, sillä hamsterithan yleensä pinkovat karkuun heti, jos irti päästää. Ella kuitenkin suuresti nauttii äidin kanssa olemisesta eikä hän koskaan ole minnekkään karkuun lähtenyt vaan haluaa seurustella.

Lisää keltaisia liinoja:

Valkoinen ja sininen isompi liina:

Sarja pikkuisia pastillin hempeitä liinoja:

 Näitä tällä mallilla tehtyjä pikkuliinoja oli erityisen kiva virkkailla. Tein muutaman omista langoista itselle pääsiäiseksi omaan kotiinkin. Ja mahdollisesti taidan tehdä tulevaksi jouluksi joulukukkien alle myös. Tämä liina on hyvin nopea virkata. Noin tunti menee aikaa. Malli on tähän otettu kirjasta Koukultani ohjeesta turkoosi pitsikuvioinen pannunalusta, josta ohjetta hieman muokkailtu.

 

Nyt onkin sitten kaikki seurakunnan antamat langat kaikki käytetty. Toivottavasti näistä kaikista käsitöistä on saajilleen iloa ja ovat mieluisia.

 Tämän kevään osalta en enempää käsitöitä tee seurakunnalle vaan keskityn jatkossa omiin juttuihin.

Mainittakoon, että se virkkaaminen todellakin jäi nyt vähän niinkuin "päälle", niin aloitin virkkaamaan itselle omalla suunnittelemalla mallilla peittoa. Tulossa on myös Novitalta CAL yhteisvirkkauspeitto, johon ilmeisesti aion myös osallistua.

Muiden jo tehtyjen käsitöiden osalta päivittelen blogin piakkoin. Nyt toivotaan vaan aurinkoisia ja lämpimiä kevät / kesäpäiviä, jotta puutarhaan pääsee keväthommille ja sitten jatkamaan neulontaa omenapuiden alla.

perjantai 8. tammikuuta 2021

Villasukat ja muita neuleita

 Vuoden ensimmäiseksi neuleeksi tupsahti villasukat kaksosille. Heillä itseasiassa oli jo entuudestaan kauniit ja lämmittävät villasukat Du Store Sterk langasta, mutta tuossa ennen joulua pesin ne muun pyykin mukana (olin pessyt jo kerran aiemminkin) 40 asteessa pesukoneessa. Pesun jälkeen sukat olivat kokoa "vauva" ja kovat kuin patalappu. Hetken siinä kummastelin asiaa kenties melko punaisena kiukusta. Miten ne nyt kutistuivat, kun olivat jo yhden pesun kestäneet.

Eipä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä penkomaan sitä "ihan pientä" lankavarastoa ja alkaa neulomaan uusia. Saatoin siinä samalla lankoja penkoessa vähän kiukkuisen muutaman sanan mutista.

Jokatapauksessa lankavarastosta löytyi sopivaa lankaa eli Novita 7-veljestä (violetti 874 ja vaaleanpunainen 856) ja 7-veljestä raita (nro 803). Koska tykkään neuloa kahta sukkaa yhtäaikaa, kerin kerät puoliksi. Neulottu 3,5 mm kuutio sukkapuikoilla ja varressa 48 silmukkaa.

Valmiissa sukissa raidat onneksi asettuivat mukavasti samallatavalla. Minä kun en oikein tykkää, että sukista tulee eripariset eli raidat eivät olisi samalla kohtaa. Käytössä nämä sukat ikäväkyllä nyppiintyivät jo 5 päivän käytön jälkeen, mutta ovat silti lämpimät. 

Toinen kaksosista (tuo vaaleanpunaisen omistaja) kerkesi vahingossa tyrkätä sukat jo pesukoneeseen muun pyykin mukana. Olin hetken kauhuissani ottaessani pyykkejä koneesta, mutta onneksi sukat eivät juurikaan kutistuneet. Tavallisesti olen surutta pessyt kaikki 7-veljeksestä neulotut sukat 40 asteessa, mutta enää en taida niitäkään niin pestä, sillä sen verran kutistui jo eka pesussa.

*******

Tällä hetkellä muitakin neuleita on kesken. Tämän vuoden ajatuksena on (ainakin vielä toistaiseksi, kun ei ole ollut mitään houkuttelevia ale myyntejä) neuloa mahdollisimman paljon kotona olevista langoista ja varoa ostamasta uusia. Toki pakollisen tarpeen mukaan ostan.

Olen siis kaivellut lankavarastojani ja aloittanut sukkaprojektin viime vuosien tapaan eli neulon muutamat samantyyliset sukat. Lahjoittelen niitä sitten tarvitsijoille vuoden mittaan. Tästä "samantyyliset sukat"-projektista ekat sukat ovat kantapää vaiheessa. 

Lisäksi olen tekemässä itselleni (huomaa: "kerrankin itselleni"!) lapasia. Aloitin yhdet Pirtin kehräämön kampalangasta ja teen myös toiset jostakin kotoa löytyvästä Pirtin kehräämön villalangasta. Nämä pääsivät puikoille vain siitä syystä, että tällä hetkellä käytössä olevista lapasista pilkistää sormet ulos, vaikka olen niitäkin parsinut jo monta kertaa.

Ja jotta aika ei mitenkään pääse loppumaan kesken, että olisi joutilasta aikaa, aloitin Käsityökekkereiden Mysteeri KAL neuleen Hnetur Islantilainen paita projektin. Tähänkään en lankaa tilannut eli tämä paita ei tule olemaan aidosta Islantilaisesta Lettlopi langasta vaan kotoa löytyvistä langoista.

Käytän lankoina Hnetur paitaan Svarta Fåret Ullgarn ja Drops Karisma lankoja. Ja jotta mikään ei mene niinkuin Strömsössä, niin teen paidan aloitukseen eli neulotaan ylhäältä alaspäin muutaman kerroksen 2 oikein 2 nurin neuletta muutaman kerroksen sekä tarvittaessa hieman a-linjaan helma osan.

Tässäpä siis kuulumisia ja katsotaan miten tässä taas käy!