tiistai 31. joulukuuta 2019

Ne kaikki joita ei vielä ole julkaistu

Tässäpä kuvina vuoden 2019 neuleet, joita en vielä ennen joulua ole voinut julkaista syystä, että lahjan saaja olisi sen nähnyt.

Ensi vuonna sitten uudet ideat ja enemmän tsemppausta blogin julkaisuun. Uusia neuleohjeita olen jo kirjoitellut ja jokunen on puikoillakin. Joulun aikaan tosin aika on enempi kulunut lasten kanssa touhutessa kuin neuloessa.

Lankalaihis on vuonna 2019 sujunut erittän hyvin joten jatkan sitä myös ensi vuonna. Poikkeutena siihen sallitaan joululahjaksi saamani lahjakortti, jonka käytän lankaostoihin. Ja toinen poikkeus on Novitan muumi langat, joihin haluan tutustua. Hoksasin nimittän, että nehän on todelka tasalaatuisia ja lämpimän tuntuisi eli todelkakin kokeilun arvoisia.

Mutta enemmittä puheita vuoden 2019 julkaisemattomat neuleet.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti