lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden 2017 ensimmäinen valmistunut neule

Niin se vaan vuosi taas vaihtui. Hyvää Uutta vuotta! Minä otin uuden vuoden vastaan neulomalla.

Nämä villasukat ovat itseasiassa Niina Laitinsen suunnittelemat joulukalenteri sukat. Tai siis eivät kokonaan, mutta varren alkuosa. Sukan resorissa on 64 silmukkaa ja resorin tehtyäni totesin, että se on aivan liian suuri minun rimppakintuilleni. Niinpä kavensi 56 silmukkaan ja aloitin kalenterin mukaisen kirjoneuleen. Tein sitä 7 päivää ja totesin, että sekin on liian suuri minun rimppakintuilleni. Siinä vaiheessa painoi päälle viimeiset joululahjoiksi menneet neuleet ja jätin sukat odottamaan päivää parempaa. Se päivä vihdoin tuli ja päätin jatkaa omalla ohjeella sukat loppuun. Kavensin sukkia vielä kerran 48 silmukkaan. Loput sukat tein oman maun mukaan ja valmiina huomasin, että olisi pitänyt vissiin hieman enemmän keskittyä neulomiseen eikä Harry Potterin tuijotukseen tv:stä äidin ja tyttären leffailtana. Vasemman puoleisessa sukassa on raidassa virhe, mutta olkoon, vaikka yleensä en virheitä siedä vaan puran.

Lankana on Drops Karisma harmaa (44) ja tummahko turkoosi (60) sekä kantalapusta eteenpäin harmaan paikalle Novita Nalle (harmaa). Puikot tuttuun tapaan 3,5 mm kuutio sukkapuikot. Valmiiden sukkien paino 111 g.

Tykkään tuosta Dropsin Karisma langasta. Se on nopeaa ja mukavaa neuloa, mutta ei ilmeisesti kestä sukan kuluvimmissa kohdissa ja siksi laitoin niihin Novita nalle lankaa.


1 kommentti:

  1. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten sukan pohjat kestävät, kun joukossa myös Karismaa.

    VastaaPoista