maanantai 6. heinäkuuta 2020

Novita Viola-peitto CAL

Siellä se nyt pyykkinarulla roikkuu ja tuulessa lepattaa. Vihdoinkin.
Kerrassaan ihana kesävirkkaus projekti, vaikka palojen ompelu tuntui etenevän luvattoman hitaasti, mutta mielestäni lopputulos on varsin ihana. Olen hyvin tyytyväinen.

Valmiin peiton koko on noin 112 cm x 140 cm.
Lankaa peittoon kului kokonaisuudessaan noin 1350 g, josta Novita Juhani (luonnonvalkoinen) kului 10 kerää eli noin 950 grammaa ja loput noin 400 g jämälankoja, joista suurin osa erilaisia Novita 7-veljestä lankoja (raitaa, polarista jne.) sekä jokunen Adlibris Socki jämäkerä.

Tästä se kaikki alkoi. Tai oikeastaan se alkoi siitä, kun siivosin sitä "ihan pienen pientä" lankavarastoani ja löysin pari laatikollista jämälankoja. Päätin keriä kaikki jämälangat pikkukeriksi uudella kerijälaittellani, jolloin ne tiivistyivät paljon pienempään tilaan. Samalla lajittelin kerät eri tarkoituksiin ja osan lahjoitin pois. Nämä jäivät odottamaan päivää parempaa, kun en tiennyt, mitä näille teen. Silloin Novita sattui ilmoittamaan tästä Viola-peitto CAL tapahtumasta ja eikun tuumasta toimeen ja jämälankoja hävittämään peiton muotoon.

Ihan kaikkia noista jämistä en peittoon käyttänyt. Osan värit eivät kuitenkaan mielestäni sointuneet, joten en kaikkia käyttänyt. Ja nyt kun niitä mittailin vaa´alla, niin niistähän saisi tehtyä toisen mokoman. Saas nähdä tuleeko joskua jossainvaiheessa siis toinenkin peitto.





 Peittoa virkattiin pala kerrallaan. Ohjeet paloihin tulivat maanantaisin ja perjantaisin. Päätin valmistaa isoimman kokoisen peiton ja hieman poiketa ohjeessa olleista värien käytöstä, sillä halusin jokaisen palan olevan luonnonvalkoinen reunoiltaan.















Kuvassa palat 1. ja 2.

Kuvia edistymisestä pystyi päivittämään NovitaKnitsin facebook julkaisun kommentteihin ja laitoin myös TupsunPajan Instagrammiin.

























 Kuvassa palat 1. , 2. ja 3.

Tähän isoimpaan kokoon piti tehdä kaikkia 10 palaa jokaista 8 kappaletta. Palojen ilmestymisvälissä en ihan aina kerinnyt kaikkia 8 palaa tehdä vaan osa jäi tehtäväksi sitten kaikkien palojen ilmestyttyä.

Päätin kuitenkin päätellä jokaisen palan heti, jotta peitto olisi lopussa nopeampi ja helpompi koota.























 Kuvassa palat 1. , 2. , 3. ja 4.

 Aluksi tuntui, että värikkäät langat tekevät palat sotkuisen näköiseksi, koska langan värit eivät sattuneet täsmällisesti kuvion mukaan. Sitten silmä tottui ja aloinkin pitää tällaisesta hieman epämääräisesti asettuvista väreistä.























 


  Kuvassa palat 1. , 2. , 3. , 4. ja 5.

Viidennen palan kohdalla huomasin, että onkin helpompi ja nopeampi tehdä värilangalla kukan osa ensin jokaiseen palaan ja vasta sitten alkaa virkkaamaan luonnonvalkoinen osa kaikkiin paljoihin.
























Kuvassa palat 1. , 2. , 3. , 4. , 5. ja  6.

Tätä kuudetta palaa jouduin muuttamaan jonkin verran verrattuna alkuperäiseen ohjeeseen, sillä halusin nuo luonnonvalkoiset kiertämään palan ympärille. Alkuperäisessä ohjeessa palan raidat menivät reunasta reunaan.



























Kuvassa palat 1. , 2. , 3. , 4. , 5. , 6. ja 7.

Tässä palassa 7. piti hieman käyttää älynystyröitä, jotta kuviovärin väliin sain luonnonvaalean raidan ja jotta seuraavalle kerrokselle ei aina tarvinnut leikata lankaa poikki.


























Kuvassa palat 1. , 2. , 3. , 4. , 5. , 6. , 7. ja 8.

 Tämä pala 8. on myös virkattu ensin värilangalla ja sitten vasta kaikkiin luonnonvaalea osuus. Tämän palan aikaa alkoivat suviruusut kukkia vaaleanpunaisena, joten itse nimesin tämän suviruusuksi.


























                                                                                                       Kuvassa palat 8. ja 9.

Palan 9. kohdalla mietin kahdenlaista väri toteutusta, mutta vasemmanpuoleinen ei oikein miellyttänyt silmääni niin paljon kuin oikeanpuoleinen, joten tuo vasen jäi ainoaksi ja loput 7 palaa toteutin oikealla oleviksi. Vasen on mielestäni sekava ja oikea selkeämpi.



















 Kuvassa pala 10.

Tämä pala oli minun suosikki jo heti, kun näin peiton palat projektin alussa. Voisin kuvitella tekeväni joku päivä peiton pelkästään tällä palalla. Plussana tietty se, että pala on yksi värinen eikä päättelemistä ole niin paljon. Toisaalta tämän projektin aikana olin kerrankin viisas ja päättelin virkatessa, joten hirveästi ei ollut päättelemistä minkään palan kohdalla.










 Kuvassa vasemmalla kaikki 10 palaa pinoissa. Tässä vaiheessa kaikkia paloja ei vielä ollut kahdeksaa kappaletta kutakin.


Sittenpä alkoikin mietintä vaihe ja viimeisten palojen virkkaaminen. Peiton suunnittelijalla oli omat suunnitelmat, miten palat tuli yhdistää, mutta minä tietty olin vastarannankiiski ja en halunnut niitä semmoiseen järjestykseen. Eipä auttanut muu kuin mennä lattialle ja alkaa siirrellä paloja edestakasin kunnes sain ne mieluiseen järjestykseen, jossa mielestäni palojen värit ja palojen kuviot (eli esim. että kukkapalat eivät olleet vierekkäin) sattuivat sopivasti minun silmääni.

Tästä järjestyksestä oli pakko ottaa kuva, jotta yhdistämisvaiheessa oli 
helpompi muistaa mihin järjestykseen olin päätynyt.




Yhdistelin palat silmukkamerkeillä yhteen ihan vaan siltä varalta, jotta perheen pienimmät lattialla leikkiessään eivät niitä vahingossa pystyneet siirtämään.

Peitto viettikin muutaman tovin lattialla levällään ennen kuin se oli kokoon ommeltu.

























Valmista peittoa piti sitten kuvailla kulmasta jos toisestakin.

Kuistin kaiteella kukkasten kera

Lempipaikallani takakuistin penkillä. Paikassa, jossa yleensä olen neulomassa
 ja melkoiset tovit virkkasin tätäkin peittoa.

Peitto leviteltynä kuistin penkille. Melkein teki mieli heittäytyä päivänokosille peiton alle.

Ja vielä koko komeus kuvattuna nurmikolla. 
Kyllä nyt kelpaa illalla käpertyä peiton alle telkkua töllöttämään ja neulomaan.

Kiitos NovitaKnits ja Sisko Sälpäkivi tästä kivasta kesäprojektista!
Voisin tehdä jatkossakin näitä kivoja projekteja.
Toivotaan, että näitä tulee lisää eri mudoissaan.


Seuraavaksi TupsunPaja jatkaa Luotolaisen, sukkien ja lapasten parissa. 
Seuratkaapa Instagrammia ja tämän blogin sivuja sekä Facebookia. 



1 kommentti:

  1. Todella kaunis peitto valmistui :) Kaikki ruudut ovat kauniita, mutta omat suosikkini näistä ovat 4,5,8,10. Ja varsinkin 8 & 10, noista kahdesta tulisi upea peitto, hieman alkaa jo itseäkin houkuttelemaan :)

    VastaaPoista